perjantai 25. huhtikuuta 2014

Hannan Kookos-Chili Kalaa

(koko perheelle)
1 kokonainen Kirjolohi (voit käyttää myös Nieriää, Siikaa tai Haukea)

1 dl Kevätsipulia pilkottuna
½ Vihreä paprika
½ Punainen paprika
1 Lime
n.10 kpl mini Luumutomaatteja
2 Chiliä
1 ruukku Korianteria
n.2 tl Suolaa
1 tl Mustapippuria rouhittuna
ripaus (n.½ tl) Sokeria
1 tl Inkiväärijauhetta
1 prk Kookosmaitoa
1 dl Sweet Chilikastiketta
n. 20 g voita

Voitele iso uunivuoka ja pilko paprikat suikaleiksi, jotka leikkaat vielä keskeltä puoliksi. Leikkaa luumutomaatit kolmeen osaan. Pilko noin 1/4 kevätsipuleista, eli käytä niiden vaalea osa. (Älä heitä varsia roskiin!)
Leikkaa lime kahtia ja viipaloi toinen puolikas. Pilko pieneksi noin puolet korianterista ja säästä loput. Pilko vielä chilit, joko renkaiksi tai pieneksi hakkelukseksi.
Laita kala uunivuokaan. Laita kalan sisälle suolaa ja pippuria ja pari lime viipaletta. Laita kalan sisään myös korianteri ja kevätsipulin vihreät varret.
Mausta kalan päältä, eli pintapuoli, suolalla, pippurilla, sokerilla ja inkiväärillä. Purista kalan päälle ja vuokaan puolikas lime.
Laita pilkotut paprikat, kevätsipuli, tomaatit, chili ja pilkottu korianteri vuokaan. Kaada vuokaan sweet chilikastike ja kookosmaito. Laita kalan päälle muutama siivu limeä.
Paista uunissa 225 asteessa noin 30-40 minuuttia.

Tarjoile riisin kanssa.
Ota valmiin kalan sisältä lime siivut, kevätsipulin varret ja korianteri pois.
Kala uuniin menossa.

Basmatiriisi ja kala juuri tullut uunista, nam!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti