torstai 27. helmikuuta 2014

Potut Pottuina

Olen kolmenkympin pahemmalla puolella, naimisissa oleva, tällähetkellä kotiäiti. Minulla on ihana mies ja edellisestä avioliitosta kolme energistä lasta (12, 8 ja 5).

Joka toinen viikko elän hektistä perhe-elämää ja joka toinen viikko voin toteuttaa itseäni enemmän ruuan parissa. Mielialastani riippuen, Gourmet-ruokaa, Slow-foodia tai mitä milloinkin ja mitä kaapistani löytyy.

Harrastan ruokakokeiluita myös silloin kun lapset ovat luonani. Saan olla onnellinen, että kukaan heistä ei ole allerginen ja heillä on myös erittäin avoin suhde ruokaan (kaikkea ainakin maistetaan). Perheeni on lisäksi se taho joka minulle kertoo kulloisenkin palautteen ruuasta. Saanko jäädä, vai joudunko pakkaamaan veitseni ja poistumaan keittiöstä.

Tätä Blogi-asiaa olen miettinyt monta kertaa. Onko minusta Blogaajaksi? -En tiedä. En ole mikään aallonharjalla ratsastava esikuvaksi sopiva. Toisaalta Minussa löytyy elämän sopassa keitettyä ja pannulla käristettyä kokemusta. Ehkä minulla on juuri tuon takia muille annettavaa ja kerrottavaa.

Mielenkiinnonkohteeni numero Uno on siis Ruoka. Se on intohimo, nautinto. Ruuan parissa näkee kättensä jäljen ja yleensä palautteenkin saa välittömästi. Parhaimmat ruokani kotona olen valmistanut "tatti otsassa" tai "nakit silmillä". "Soseessa" tai "pahassa liemessä" ruuat yleensä menevät pieleen.

Aion keskittyä kauniiseen kattaukseen, perhejuhliin ja ihan jokapäiväiseen ruokaan. Mukana tulee olemaan myös onnistuneita kokeiluja ja viikonloppujen herkutteluhetkiä.

Bon Appetit

-Hanna

Kommentit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti