sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Sunnuntain suuret mietteet

Päähäni on yönaikana ja viime päivinä tullut kaikenlaisia mietteitä. Lähinnä miten ja minkälaista palautetta annan itse ja minkälaista palautetta ympärilläni olevat antavat minulle? Olemmeko samanarvoisia mielipiteiden antamisen suhteen? Onko meillä oikeus sanoa mitä vaan, vai pitääkö miettiä mitä sanoa?

Mitä enemmän asiaa mietin, olen varmempi siitä asiasta, että tämä liittyy myös ihmisten väliseen kateuteen. -Kateus, suomalaisten peruspahe (mikä ihmeen peruspahe??). Kateus ei vain ole, se ilmenee palautteen kannalta monenlaisena. Sen voi ilmaista suoraan, sen voi huomioida rivien välistä, mutta ehkä ärsyttävintä se on piikittelevänä ja huumoriksi puettuna. Se on pahatuuli ja negatiivisuus joka leviää ympärillä oleviin ihmisiin. Kateus on myös osaltaan rinnastettavissa stereotypioihin. Kateellinen ihminen ei edes muista mistä kaikki alkoi vaan se muuttaa sen olotilaksi. Kateellinen ihminen kuitenkin haluaa myös itse erilaisia asioita ja odottaa itse muilta positiivista palautetta ja huomiota. -Kyllä!! Huomiota!! Kateellinen ihminen on erittäin huomionkipeä. Hän on tyytymätön omaan elämäänsä, vertaamalla itseään kaikenaikaa muihin, vaikka voisi nauttia omassa elämässä tapahtumista asioista. Kukaanhan ei ihmisen perusluonnetta pysty muuttamaan, mutta negaatioista puhuminen ja niiden viljely ei auta ketään. Pikkuhiljaa mukavista asioista puhuminen ja nauttiminen kuitenkin auttaa ja huomaat voivasi itsekin paremmin.

Minulle usein paras tapa on pitää suuni kiinni ja miettiä hetken mitä aion sanoa, vai jätänkö asian sanomatta. (Usein huonolla menestyksellä..) -Mielipidevapauteen pätee mielestäni sama asia. Erityisesti me "aikuiset", olemme menneet "sekaisin", kun meillä on lupa kommentoida ja huudella kaikki mitä sylki suuhun tuo. Jos joku yrittää toppuutella, otetaan esiin "huumori kortti". -Etkö vitsiä ymmärrä? Tai perustellaan, että kaikilla on oikeus sanoa mielipiteensä.

Mikä sitten on rakentavaa palautetta? -Omasta mielestäni kannattaa miettiä, mitä on itse valmis ottamaan vastaan muilta. Eikä kannata tyrmätä ja lytätä toisen ideoita ja asioita vain olemalla kateellinen hänelle. Myös palautetta vastaanottavan on muistettava, että palaute voi olla joko negatiivista tai positiivista. -Kaikki eivät tykkää kaikesta, eikä kaikkien tarvitse olla samaa mieltä asioista.
Palautteen antamisessa hyvä ohje on se, että pystyy perustelemaan palautteen. -Pelkkä, "Tosi huono", "ruma" tai "yäk", ei riitä, vaikka se palautetta onkin. Kun kysytään, miksi? Ja osaat vastata siihen, niin silloin voidaan puhua palautteesta.

Miksi sitten toisilla on oikeus ja lupa olla negatiivisia ja jollain toisilla positiivisia? Jotkut ikään kuin saavat luvan puuttua ja kommentoida toisten tekemisiin.. -Kyllähän sä tiedät, se nyt vaan on sellainen. (Millainen? Miksi kaikilla ei ole sama oikeus?)
Tai, -Hei etkö sä tiedä, se on tosi merkittävässä työssä ja kouluttanut itseään vaikka kuinka paljon. Ethän sä voi olla sen kanssa eri mieltä.
Tai, -Se on vaan niin aikuismainen ikäisekseen ja niin kypsä... (Vaikka ei olisi todellisuudessa kokenut juuri mitään. Miten silloin voi arvostella muita?)

Kaikenlaista sitä kotiäidin päässä liikkuu sunnuntaisin...
Muistakaa kommentoida ja antaa palautetta ja antakaa sitä välillä kasvotustenkin.

Itsekin pienin askelin kohti rakentavampaa palautteen antamista..

Mukavaa sunnuntaita! :)

-Hanna

2 kommenttia:

  1. Mun mielestä ihmiset, jotka ovat vaan "suoria", ovat kaikista pahimpia.
    "-Minä vaan sanon asiat suoraan, eikö se ole parempi kuin selän takana puhuminen." En, tietenkään tarkoita, että vaihtoehto suoraan puhumiselle olisi selän takana kyräileminen. Mielestäni vaan näillä suoraan puhujilla ei ole mitään käytöstapoja. Halutaan useimmiten tietoisesti ilkeillä ja pahoittaa mieli.

    Hyvä Hanna, hieno blogi! Voimia arkeen! <3

    VastaaPoista
  2. Moi Maija!
    Kyllä, juuri nämä suoraan puhujat usein töksäyttävät sanottavansa ajattelematta yhtään miten ilmaisevat asiansa ja kenelle.
    Itse puhun melko suorasti ja olen siihen lapsesta asti tottunut, mutta olen paljon opetellut sitä puolta, että asiat voi sanoa suoraan myös asiallisesti.

    Kiitos palautteesta.

    Terveisiä koko teidän perheelle ja tsemppiä tulevaan. <3

    VastaaPoista