maanantai 28. huhtikuuta 2014

Hannan helpot Vappumunkit

4 Kananmunaa
1 dl Mansikkakermaa (tai tavallista)
1 dl Maitorahkaa
(1 dl Maitoa, itse yleensä laitan)
n.7 dl Vehnäjauhoja
4 tl Leivinjauhetta
1 dl Sokeria
½ tl Suolaa
½ tl Kardemummaa
½ tl Vaniljasokeria
1 l Rypsiöljyä (paistamiseen)


Sekoita kulhossa Kananmunat, kerma, rahka ja maito. Sekoita toisessa kulhossa Jauhot, sokeri, suola, kardemumma ja vaniljasokeri. Älä laita kaikkia jauhoja vielä tässä vaiheessa (noin. 5,5 dl), voit lisätä niitä tarvittaessa lopuksi. Yhdistä kaikki ainekset ja sekoita taikina. (Lisää loput jauhot jos tarvii). Tämän taikinan kuuluu olla löysempää kuin normaali munkki- tai pullataikina!

Ota iso kattila ja kaada öljy siihen. Kuumenna öljy (180 asteiseksi). Kokeile pudottamalla pieni nokare taikinaa öljyyn. Jos nokare nousee pintaan ja alkaa ruskistua, öljy on tarpeeksi kuumaa.
Tiputtele taikinasta lusikalla "palloja" kuumaan öljyyn. Pyörittele tai käännä kun on toiselta puolelta kauniin värinen.
Nosta valmiit munkit reikäkauhalla talouspaperin päälle. Pyörittele valmiit munkit sokerissa. Munkkien tulee olla vielä lämpimiä, niin sokeri tarttuu paremmin pintaan.
Tarjoile!

Siianmäti Ruisnapit

Ruisnappeja (Linkosuon Sour Cream ruissipsejä)
-voit myös leikata ruisleivästä pieniä neliöitä
100 g Siianmätiä
1 pieni Punasipuli
150 g Creme Fraichea
Mustapippuri rouhetta
Tilliä




Pilko punasipuli tosi pieneksi kuutioksi. Sekoita sipulihakkelus ja ranskankerma pienessä kulhossa. Levitä ruisnapit tai leivänpalat tarjoiluvatiin tai lautaselle.
Laita ruisnappeihin pienellä lusikalla ranskankerma-sipulisekoitusta. Ripottele ranskankerman päälle mustapippuria.
Laita seuraavaksi pikkulusikalla nappien päälle mätiä. Ripottele mädin pintaan hieman suolaa ja pippuria. Koristele tillillä.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Vaahtokarkkitikkarit

Kevään hauskin ja ehdottomasti ruuanlaitollisesti ja esillepanon kannalta, vuoden paras juhla on nurkan takana. Pääsemme juhlistamaan Vappua, joka viimeistään starttaa kesän odotuksen.
Ajattelin laittaa tänne nyt pari helppoa ja hyvää vinkkiä Vappupöytään tai aivan yhtä hyvin näitä voi käyttää muissakin juhlissa tarjottavana. Nämä molemmat ovat myös mukava ottaa vaikka mukaan Vappupiknikille.

Mukavaa Vappua kaikille!!!

Vaahtokarkkitikkarit menossa jääkaappiin kovettumaan.


Pussillinen Vaahtokarkkeja
1 suklaalevy (Tummaa suklaata tai vaaleampaa, oman maun mukaan)
Nonpparelleja tai strösseleitä
Muovisia kertakäyttöhaarukoita tai jätskitikkuja(Tikkuja löytyy askarteluliikkeistä)


Laita vaahtokarkit tikun tai haarukan nokkaan. Kaada strösselit tai muut koristeet lautaselle tai johonkin pieneen kulhoon.
Sulata suklaa vesihauteessa.
Kasta vaahtokarkit sulaan suklaaseen ja valuta enimmät pois. Dippaa sitten strösseleihin ja laita laakealle vadille. Anna jähmettyä jääkaapissa.
Suklaan sulatusta.

Valmiit vaahtokarkkitikkarit.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Hannan Kookos-Chili Kalaa

(koko perheelle)
1 kokonainen Kirjolohi (voit käyttää myös Nieriää, Siikaa tai Haukea)

1 dl Kevätsipulia pilkottuna
½ Vihreä paprika
½ Punainen paprika
1 Lime
n.10 kpl mini Luumutomaatteja
2 Chiliä
1 ruukku Korianteria
n.2 tl Suolaa
1 tl Mustapippuria rouhittuna
ripaus (n.½ tl) Sokeria
1 tl Inkiväärijauhetta
1 prk Kookosmaitoa
1 dl Sweet Chilikastiketta
n. 20 g voita

Voitele iso uunivuoka ja pilko paprikat suikaleiksi, jotka leikkaat vielä keskeltä puoliksi. Leikkaa luumutomaatit kolmeen osaan. Pilko noin 1/4 kevätsipuleista, eli käytä niiden vaalea osa. (Älä heitä varsia roskiin!)
Leikkaa lime kahtia ja viipaloi toinen puolikas. Pilko pieneksi noin puolet korianterista ja säästä loput. Pilko vielä chilit, joko renkaiksi tai pieneksi hakkelukseksi.
Laita kala uunivuokaan. Laita kalan sisälle suolaa ja pippuria ja pari lime viipaletta. Laita kalan sisään myös korianteri ja kevätsipulin vihreät varret.
Mausta kalan päältä, eli pintapuoli, suolalla, pippurilla, sokerilla ja inkiväärillä. Purista kalan päälle ja vuokaan puolikas lime.
Laita pilkotut paprikat, kevätsipuli, tomaatit, chili ja pilkottu korianteri vuokaan. Kaada vuokaan sweet chilikastike ja kookosmaito. Laita kalan päälle muutama siivu limeä.
Paista uunissa 225 asteessa noin 30-40 minuuttia.

Tarjoile riisin kanssa.
Ota valmiin kalan sisältä lime siivut, kevätsipulin varret ja korianteri pois.
Kala uuniin menossa.

Basmatiriisi ja kala juuri tullut uunista, nam!!

Hannan BBQ-Burger

4 reilun kokoista sämpylää (katso ohje sämpylät)
Valmista myös jauhelihapihvit aiemman ohjeen mukaan(Hannan herkulliset jauhelihapihvit)

4-8 siivua pekonia
salaattia
8 viipaletta Maustekurkkua tai kurkkua
4 viipaletta Tomaattia
Majoneesia (katso majoneesin ohje)
BBQ-kastiketta (katso ohje Hannan BBQ-sauce)
4 viipaletta Cheddarjuustoa
1 pieni Punasipuli renkaina

Valmista sämpylät ja pihvit. Valmista myös majoneesi ja Barbeque kastike.
Pilko kurkku, tomaatti ja punasipuli ja irrota salaatista muutama lehti.
Paista pekoni.
Leikkaa sämpylät kahtia ja lämmitä, paistinpannulla, parilalla, grillissä tai leivänpaahtimessa.
Voitele molemmat puolikkaat BBQ-kastikkeella ja laita sämpylän alapuoleen myös lusikallinen majoneesia.
Kokoa hampurilainen. (Itse laitan ensin sipulia, salaatinlehden, pari siivua kurkkua, tomaattiviipale, pihvi, juusto, pekoni ja kansi päälle.)
Nauti heti!!

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Hannan herkulliset Jauhelihapihvit

400 g Naudan jauhelihaa
1 pieni Sipuli
2 Valkosipulinkynttä
1 tl Suolaa
2 rkl Soijaa
½ tl Valkopippuria jauhettuna
½ tl Chilijauhetta
2 tl Paprikajauhetta
1 Kananmuna
2 rkl Creme Fraichea


Pilko sipuli ja valkosipulinkynnet pieneksi. Laita jauheliha kulhoon ja lisää sinne kaikki ainekset. Kananmuna ja ranskankerma viimeiseksi. Sekoita taikina ja muotoile siitä haluamasi kokoisia pihvejä.

Voit paistaa pihvit paistinpannulla. Pannulla paistaessa taikinan tulisi olla huoneenlämpöistä ja pannu kuiva ja kuuma.
Pihvien koosta riippuen paisto aika on 1-3 minuuttia/puoli. Laita valmiit pihvit paistamisen jälkeen folion sisään ja anna olla siellä noin 5 minuuttia.

Jos paistat pihvit uunissa 225 astetta ja noin 10 minuuttia.

Hannan BBQ-Sauce

Tämä kastike sopii lisukkeeksi vaikka hampurilaiseen tai kanasiipien kanssa. Tällä voit myös sivellä grillattavat lihat tai possunkyljen ennen grillaamista.

3 rkl Ketsuppia
4 rkl Ananasmehua
4 rkl Fariinisokeria
1 rkl Tomaattipyrettä
1 rkl Sinappi
1 tl Tabascoa
1 tl Savupaprikajauhetta tai paprikajauhetta


Laita kaikki ainekset kattilaan ja anna kiehua 10-15 minuuttia.

Sämpylät

Tästä taikinasta on helppo tehdä muunnoksia. Tämä on niinsanottu perus sämpylätaikina. Taikinaan voit halutessasi lisätä siemeniä ja esimerkiksi porkkanaraastetta tai pähkinää. Myös kuivilla ja tuoreilla yrteillä saat mukavasti muuteltua ohjetta.
Tästä taikinasta tulee 4 isoa tai 8pienempää 6-8 pienempää sämpylää. Jos haluat tehdä kerralla isomman määrän niin voit tehdä taikinasta tuplamäärän.


2,5 dl Vettä
½ pss. Kuivahiivaa
(t. 25g tuorehiivaa)
½ tl Suolaa
½ tl Sokeria
½ dl Luonnonjugurttia
1 dl Kaurahiutaleita
n.3 dl Vehnäjauhoja (t.grahamjauhoja)
1/3 dl Oliiviöljyä


Lämmitä vesi kulhossa kädenlämpöiseksi ja vähän vielä siitä kuumemmaksi. Lisää suola, sokeri, kaurahiutaleet ja kuivahiiva. Sekoita. Lisää osa jauhoista ja jugurtti. Sekoita.
Lisää loput jauhoista ja öljy ja vaivaa taikina valmiiksi.
Anna kohota liinan alla lämpimässä ainakin puoli tuntia.
Leivo taikinasta sämpylöitä. Anna kohota vielä pellillä, tai laita uuniin.

Paista sämpylät uunin keskitasolla 225 astetta ja 10-15 minuuttia.

Voit laittaa sämpylöiden päälle ennen uuniin laittamista, juustoraastetta tai seesamin siemeniä.
Tarjoile sellaisenaan lämpimänä tai anna jäähtyä ja tee vaikka hampurilaisia.


tiistai 25. maaliskuuta 2014

Hannan nopea Puolukkahillo

200 g pakaste Puolukoita
n.3 rkl Sokeria
1 dl Vettä
Suurus:
n.1 rkl Perunajauhoja
n.½ dl Vettä


Laita puolukat, sokeri ja vesi mikron kestävään kulhoon ja kuumenna mikrossa täydellä teholla, niin kauan että vesi kiehuu.
Valmista perunajauhosta ja vedestä suurus, joka on maitomainen.
Kaada suurus ohuena nauhana puolukoiden joukkoon ja sekoita. Jos seos tuntuu liian tönköltä lisää tilkka kylmää vettä ja sekoita.

Anna jäähtyä hyvin. Jos haluat voit tarvittaessa lisätä sokeria. Älä laita liian kuumaa hilloa jääkaappiin.

Tarjoile esimerkiksi maksan, poronkäristyksen tai kaalilaatikon kanssa.

Pekoni-Sipuli-Sienipaistos

Tämä toimii lisukkeena esimerkiksi maksaruokien ja makkaran kanssa. Herkkusienet voi halutessaan jättää pois.

 
2 Sipulia
1 pkt Pekonia
3-4 Herkkusientä
n.2 rkl Voita tai Margariinia
1 tl Sokeria
1 tl Mustapippuria rouhittuna
2 rkl Soijaa
n.1 rkl Sinappia
1 dl Kermaa


Pilko sipuli, pekoni ja herkkusienet.
Laita rasva kuumenemaan paistinpannulle. Kun pannu on kuuma lisää sipulit ja sokeri. Kuullota sipulia hetki pannulla. Lisää pekonit ja kuumenna, kunnes pekoni on kauniin väristä.
Lisää sienet, pippuri, soija ja sinappi. Pyörittele sekaisin.
Laita joukkoon lopuksi kerma ja keitä kasaan.


Paistettua Maksaa A`la Hanna

2:lle

n.350 g Naudan maksaa (palana)
Santa Marian, Roasted Garlic&Pepper- maustetta
(tai vaihtoehtoisesti Suolaa ja rouhittua Pippuria)



Poista maksasta kalvo, työntämällä etusormi kalvon alle ja vetämällä maksan pintaa pitkin. Aluksi voit käyttää veistä apuna.
Leikkaa maksa ohuiksi viipaleiksi. Levitä maksa viipaleet leikkuulaudalle ja mausta ne molemmilta puolilta.

Paista paistinpannulla tai grillaa grillissä maksaviipaleet, vain hetken molemmilta puolilta.
(Kun pintaan tulee hieman nestettä ja reunat ovat vaalean väriset, voit kääntää.)
Maksa on parhaimmillaan hieman punaisena.

Tarjoile Pekoni-Sipulipaistoksen tai perunamuusin kanssa.
 

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Hannan Mustikka-Cheesecake

Pohja:
200 g Digestivekeksejä
100 g Voita

Täyte:
4 Liivatelehteä
Vettä
1 prk Vaahtoutuvaa Vaniljakastiketta
1 prk Maitorahkaa
½ dl Sokeria
1 rasia Sitruuna tuorejuustoa (tai jos et halua sitruunan makua voit käyttää Mascarpone juustoa)
200 g pakaste Mustikoita


Murenna keksit. Sulata voi. Sekoita voi ja keksimurut.
Ota halkaisijaltaan 20cm irtopohjavuoka ja pingota sen pohjalle leivinpaperi. Painele keksi seos vuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet kylmään veteen.

Vaahdota vaniljakastike. Lisää sokeri, rahka ja tuorejuusto ja sekoita.
Valuta mustikat hyvin ja puristele ne mahdollisimman kuiviksi. (Voit laittaa niiden sekaan 1rkl perunajauhoa. Jauhot imevät mustikoista kosteuden.) Lisää Mustikat täytteeseen ja sekoita varovasti.
Ota pieni kattila. Laita kattilaan vettä niin että pohja peittyy juuri ja juuri. (n.4rkl) Kiehauta vesi. Ota kattila pois liedeltä ja puristele liivatelehdet veteen. (Älä keitä Liivatteita!) Sekoita tasaiseksi.
Kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon ja sekoita nostellen varovasti.
Kaada täyte pohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään ainakin kahdeksi tunniksi. (Itse teen aika usein jo edellisenä päivänä.)

Ota kakku vuuasta, nosta tarjoiluvadille ja koristele.
Koristeena voit käyttää esimerkiksi mustikoita, mintunlehtiä, sitruunan tai limen kuorta raastettuna tai tummaa suklaata raastettuna.

Keltainen Katkarapukastike

5:lle

200 g Jättikatkaravun pyrstöjä
n.½ nippua Kevätsipulia
½ Sipuli
Oliiviöljyä
½ tl Sokeria
½ tl Kurkumaa tai Sahramia (jos käytät sahramia, laita vain pienen pieni ripaus, ei koko pussia.)
1 tl Mustapippuria rouhittuna
n.2 tl Suolaa
n.2 rkl Vehnäjauhoja
1 dl Valkoviiniä
3 rkl Sitruunamehua
½ Kalaliemikuutio
1 tl kuivaa Tilliä (voit käyttää myös tuoretta)
3 dl Vettä
2 dl Kermaa


Pilko sipuli ja kevätsipuli pieneksi. Kuullota ne oliiviöljyssä. Lisää tässä vaiheessa joukkoon sokeri, kurkuma, mustapippuri ja suola.
Lisää vehnäjauhot ja sekoita. (Voit laittaa tässä vaiheessa nokareen voita sekaan.)
Lisää valkoviini, sitruunamehu, liemikuutio ja vesi. Sekoita tasaiseksi ja anna kastikkeen kiehua.
Lopuksi lisää tilli, kerma ja katkaravut (jos käytät jäisiä, sulata ravut ensin). Anna porista vielä hetki älä keitä.
Tarkista maku.
Tarjoile tuorepastan tai spaghetin kanssa.
Nami, nami.. :)

torstai 20. maaliskuuta 2014

Hannan Nakkikastike


Tästä riittää koko perheelle ja meillä tämän kanssa syödään perunamuusia. Perunamuusi oli täällä kertaa oikein extra hyvää, koska lisäsin siihen kermaa ja voita. :)

Tämä on meidän perheen kuopuksen lemppariruokaa.



2 pakettia Nakkeja (koska niitä pitää olla paljon :) )
1 sipuli
öljyä
n.100 g Voita tai paistonkestävää margariinia
n.3 rkl Vehnäjauhoja
1 Lihaliemikuutio
1 rkl Tomaattipyrettä
3 rkl Kurkkusalaattia
1 tl Grillimaustetta
1 dl Kermaa


Pilko nakit ja sipuli. Ota paistinpannu ja laita siihen vähän rasvaa kuumenemaan. Paista nakit pannulla, lisää loppu vaiheessa sipulit ja paista vielä hetki. Siirrä pannu sivuun.
Laita voi ja öljy kasariin ja lisää jauhot. (Jos seos tuntuu liian kuivalta lisää rasvaa.) Kuumenna seosta samalla sekoittaen, kunnes se on tumman ruskeaa. (Älä hosu, vaan anna ruskistua kunnolla.) Lisää vesi samalla sekoittamista jatkaen, kunnes kastike on sopivan paksuista. Älä kaada kaikkea vettä kerralla.
Anna kastikkeen porista. Lisää liemikuutio, pyre, kurkkusalaatti ja grillimauste. Lisää kastikkeeseen lopuksi paistetut nakit ja sipulit, sekä lopuksi kerma.
Tarkista maku. Lisää tarvittaessa vettä jos kastike on liian paksua.

Jauhojen ruskistamista.
Porkkanaraasteen voi tarjota vaikka näin.


 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 



keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Lihaisa Salaatti

Tälle salaatille en erikseen laita mitään määriä, koska jokainen voi koota siitä sellaisen kuin haluaa. Eli luettelen vain käyttämäni ja raaka-aineet. Itsekin tein tämän vain yhdelle, mutta lisäämällä raaka-aineita voit tehdä salaatin myös useammalle.

Tässä salaatissa olen itse käyttänyt Porsaan ulkofilettä, mutta siihen sopii myös Naudan liha tai Kana.


Romaine salaattia
Lehtisalaattia tai Amerikan salaattia
Tomaattia
Avokadoa
Punasipulia
muutama Cashew pähkinä
Parmesan juustolastuja


Revi salaatti lautaselle tai laakeaan vatiin.
Pilko tomaatti, avokado ja punasipuli haluamallasi tavalla ja asettele salaatin päälle.
Nostele salaattia käsin tai kahdella lusikalla. Jätä ilmavaksi, niin salaatti näyttää kauniimmalta.
Pirskottele tai suihkauta päälle Balsamicoa.(Minulla on suihkepullossa, on tosi kätevä!) Rouhaise mustapippuria ja laita salaatin päälle lopuksi murskatut pähkinät ja juustolastut.
Leikkaa liha salaatin päälle.

Broiler- Kasviskeitto


4:lle

300 g Broilerin fileesuikaleita (maustamaton)
1 l Vettä
2 rkl Tomaattipyrettä
Oliiviöljyä
1 Sipuli
2 Valkosipulin kynttä
1 punainen Paprika
n.200 g Parsakaalia
3 porkkanaa
1 tl Yrttisuolaa
n.1 tl Mustapippuria rouhittuna
n.1 rkl Oreganoa (kuivatettua)
1 tl Sokeria
150 g Creme Fraichea
1 dl Kermaa

Paista broilersuikaleet tilkassa oliiviöljyä ja mausta suolalla.
Pilko sipuli pieneksi ja leikkaa kasvikset halutunlaisiksi. Ota kattila. Laita sipuli ja hienonnetut valkosipulin kynnet, sekä loraus oliiviöljyä kattilaan. Kuullota. Lisää tässä vaiheessa joukkoon sokeri ja ripaus suolaa.
Lisää tomaattipyre ja sekoita. Lisää vesi, mausteet ja porkkanat. Anna kiehua.
Lisää parsakaalit ja paprikat ja anna kiehua kunnes kasvikset ovat kypsiä.
Lisää lopuksi keittoon broileri, creme fraiche ja kerma.
Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Voit halutessasi ripotella pintaan tuoretta persiljaa.
Tarjoile lämpimien juustoleipien kanssa.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Pinaattikeitto

Tästä ruuasta tulee mieleeni noin vuoden takainen tarina.
Meidän esikoisen kaveri oli tulossa kylään ja harmittelin mielessäni, että meillä on ruokana pinaattikeittoa, eikä kaikkien lempparia spaghettia tai makaroonia...
No pojat tulivat ruokapöytään ja sanoin vielä, ettei ole pakko syödä kaikkea, mutta jos ainakin maistaa. Pojat söivät keittoa hyvällä ruokahalulla, kaveri otti lisää ja harmitteli, ettei keittoa ollut enempää kun olisi ottanut vieläkin lisää.
-Yli puoli vuotta tuon jälkeen tapasin pojan kerran jalkapallotreeneissä. Hän sanoi moikka, ja mainitsi, että oli muuten ihan älyttömän hyvää se sun pinaattikeitto kun viimeks kävin teillä. Teetkö sitä ens kerralla kans, ku mä tuun teille... :)


4:lle

300 g pakaste Pinaattia
7 dl Vettä
1½ Kasvisliemikuutiota
½ tl Valkopippuria jauheena
3 dl Kermaa

Suurus:
n.4 rkl Vehnäjauhoja
n.1½ dl Vettä


Mittaa vesi kattilaan ja laita pinaatti sinne. Anna kiehua. Lisää liemikuutiot ja valkopippuri.
Tee suurus esim. kahvimukiin. Laita mukiin jauhot ja kylmä vesi. Sekoita haarukalla tasaiseksi tahnaksi.
Kaada suurus kiehuvaan keittoon, ohuena nauhana, samalla sekoittaen. Kaada suurusta niin, että keitto on sopivan paksuista. (Omasta mielestäni tämä on keitto joka voi olla hieman paksumpaa, kuin keitot yleensä.)
Lisää lopuksi kerma.

Tarkista maku ja tarjoa keitettyjen kananmunien kanssa.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Hannan Vohvelikakku

Tässä on kiva idea lastenkutsuille tai synttäreille. Aina ei tarvitse tehdä perinteistä täytekakkua ja meillä sitä ei aina edes sankari itse toivo.
Olen valmistanut milloin mitäkin ja varsinkin keskimmäisen lapsistani synttäreille olen tehnyt muffinssi-tornin, on ollut jäätelökakkua ja tämä vohvelikakku on myös hauska, sekä varmasti mieluinen lapsille! -Ja tietysti meille aikuisillekin.


Vohvelit:
2 Kananmunaa
2 dl Kermaa
3 dl Vettä
3 dl Vehnäjauhoja
1 tl Leivinjauhetta
3/4 tl Suolaa
2 rkl Sokeria (voit halutessasi laittaa myös vanilja sokeria)
Loraus öljyä
Sulatettua voita tai margariinia

Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa kananmunien rakenne rikki. Lisää kerma ja vesi ja sekoita. Lisää suola ja sokeri ja lopuksi vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita taikina tasaiseksi.
Lisää vielä sulatettu voi ja öljy. Sekoita.
Paista vohvelit ja anna jäähtyä ennen täyttämistä.


Täytteet:
Mansikkakermaa
Vadelmia
Mustikoita
Banaania
Marenkia


Vatkaa kerma vaahdoksi ja pilko banaani. Murskaa marengit käsin. Lado vohvelit päällekkäin ja laita väliin täytteitä.
Koristele.

Aikuisten kakkuun voit laittaa Baileysilla maustettua kermavaahtoa. Passion-hedelmä on myös kivan näköinen vohvelikakussa.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Pestokuorrutetut Kuhafileet

4:lle

2 isoa Kuhafilettä tai
4 pienenpää Kuhafilettä
Suolaa tai Yrttisuolaa
Voita
Pestokastiketta (katso ohje, Pesto A`la Hanna)


Ripottele Kuhafileiden pintaan suolaa tai yrttisuolaa. Voitele uunivuoka.
Laita kuhafileet voideltuun uunivuokaan ja laita kalojen päälle pestokastiketta.

Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.

-Tarjoa salaatin kanssa, tai keitettyjen perunoiden kanssa.
-Minulla on kuvassa perunat ja porkkanaraaste, jossa on punasipulia ja ananasmurskaa.



 
 

Pesto A`la Hanna

1 nippu Tilliä
1 nippu Persiljaa (myös vähempikin käy)
1/3 dl Parmesan juustoraastetta
n.½ dl Cashew pähkinöitä
1 Valkosipulin kynsi
1 rkl Sitruunan mehua
½ tl Suolaa
½ tl rouhittua Mustapippuria
½ tl Sokeria
2/3 dl Oliiviöljyä


Laita ainekset kulhoon ja poraa tasaiseksi sauvasekoittimella.

Tai laita kaikki ainekset monitoimikoneeseen ja pyöräytä, kunnes kaikki on sekaisin.

-Käytä Pestokastiketta pastan kanssa ja kastikkeena kalalle tai kanalle.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Hannan Uunikasvikset

2:lle

2 Rosamunda perunaa
1 Punasipuli
½ punainen Paprika
1 pieni Kesäkurpitsa

Oliiviöljyä
Paprikajauhetta
Suolaa
Aaria Mausteiden, Garlic Supremeä (sisältää kuivaa valkosipulirouhetta, paprikaa ja jalopenoa)


Pilko kasvikset reilun kokoisiksi paloiksi ja sekoita öljy ja mausteet joukkoon. Laita voideltuun uunivuokaan.
Paista uunissa 200 asteessa n.45 minuuttia.

Tämä on hyvä lisäke lihalle, kanalle ja kalalle.
Meillä kasvislisäke tarjottiin porsaan ulkofile pihvin kanssa.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Mitä tänään syötäisiin? Mitä ruokaa tänään tekisin? -Kysymyksiä, joita moni meistä kyselee useaan kertaan viikon aikana.
Annan hieman toisenlaisen tavan lähestyä näitä kysymyksiä. Suunnittelussa voisi esimerkiksi lähteä liikkeelle siitä mitä kaapista löytyy ja mitä raaka-aineita on kaupasta ostanut.

Pienellä suunnittelulla ruuanlaitosta saa myös järkevää. Eihän kukaan halua ostaa ruokaa ja heittää sitä roskiin. Tai mikä pahinta valmistaa ruokaa ja heittää valmistamaansa ruokaa roskiin.
Ainakin kerran viikossa jokaisen olisi hyvä käydä läpi mitä jääkaapissa on.

Paras tapa on lähteä liikkeelle kaupassa käynnistä. Ruokaostoksiin pystyy ja pitää vaikuttaa. Suunnittelemalla etukäteen, vaikka kolmen päivän ruuat säästää rahaa, aikaa ja vaivaa.
Ruokakaupasta kannattaa ostaa niitä aineksia, joita ruuissa ja ruuanlaitossa tarvitsee.
Vielä pidemmälle vietynä voi jopa suunnitella, että mitä valmistaa jos joistain ruuista jääkin tähteitä. Esimerkiksi voit lounaaksi valmistaa munakkaan, jossa on käytetty edelliseltä päivältä jääneet keitetyt perunat. Tai jos valmistaa suuren määrän keittoa, kannattaa siitä laittaa osa pakkaseen, näin voit käyttää sitä myöhemmin hätävarana tai ottaa esimerkiksi töihin evääksi.
Meillä oli esimerkiksi ruokana porsaan ulkofile pihvejä ja minä tein seuraavana päivänä ruokaisan salaatin ja käytin siihen pihvin joka oli jäänyt syömättä.

Tuoreita raaka-aineita, kuten kala, ei osteta jääkaappiin vaan ne valmistetaan samana päivänä.
Myös salaatit, kasvikset, hedelmät ja marjat maistuvat parhaimmalle tuoreena, joten niitä ei kannata hamstrata vaan ostaa maltilla muutamaksi päiväksi kerrallaan.

Elintarvikkeiden päiväykset on laitettu kuluttajille ohjeeksi ja niitä toki kuuluu ja kannattaa noudattaa. Kuitenkin järkevästi ja kohtuudella... Jos esimerkiksi maidossa on tämä päivä, voi sitä huomennakin juoda JOS se on oikein säilytetty, eikä se aistien varaisilla havainnoilla vaikuta poikkeavalta. (näkö, haju ja maku)

Oma keittiösi on kuin pieni ravintola. -Haluat valmistaa tuoretta ja maistuvaa ruokaa. Välillä on hyvä tehdä pieni inventaario. Miettiä mitä oikeasti tarvii kuivista aineista ja mausteista. Eikä osta kaupasta sitä mitä ei muutaman päivän kuluessa syö.
Kotonakin hyvä ohje on FIFO, eli first in, first out. Kun ostat vaikka maidon, siirrät uuden taakse ja aiemmin ostetun etualalle.

Näihin mietteisiin tälläkertaa. Mukavaa viikkoa ja tehkää seuraavalle ostosreissulle lappu. :)


-Hanna


tiistai 11. maaliskuuta 2014

Arkipäivän Herkku

Suklaa Cookies-keksejä

2 dl Kuohu- tai Vispikermaa
1 rkl Vaniljasokeria
1 rasia Sitruunatuorejuustoa

Koristeeksi esimerkiksi tuoretta Minttua, Vadelmia tai Mustikoita.


Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sokeri, sekä tuorejuusto. Sekoita.
Pursota vaahtoa keksin päälle ja koristele haluamallasi tavalla.

Hannan Juustoinen Tomaattikeitto

1 Sipuli
2 Valkosipulinkynttä
2 prk Tomaattimurskaa
n.6 dl Vettä
2 Kasvisliemikuutiota
4 viipaletta Vaaleaa- tai sekaleipää
2 tl Paprikajauhetta
1 tl Suolaa
1 tl rouhittua Mustapippuria
n.1 rkl Sokeria
½ pakettia Paprika Koskenlaskijaa
2 tl kuivattua Meiramia


Kuullota sipuli ja hienonnettu valkosipuli kattilassa.
Lisää tomaattimurska, vesi, liemikuutiot, paprika, suola, pippuri ja sokeri, sekä veitsellä pieneksi pilkottu leipä. (Poistin leipäviipaleista kuoren, mutta ei ole pakollista.) Anna porista puoli tuntia.
Lisää juusto ja meirami. Poraa tasaiseksi sauvasekoittimella.
Tarkista maku. Voit halutessasi ripotella keiton pinnalle tuoretta persiljaa.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Naistenpäivää

Ensinnäkin, tänään on Naistenpäivä joten kaikille naisille ihanaa lauantaita.
Edellisessä kirjoituksessa mainitsinkin, että ruoka liittyy mukaviin hetkiin ja juhliin. Toistan itseäni sanomalla, että ruuasta saa paljon nautintoa.
Tänään myös minulla on erityistä aihetta juhlaan. Kahdella ystävälläni on syntymäpäiväjuhlat. Samalla myös minulla on juhlapäivä, sillä minun ei tarvitse tänään tehdä ruokaa vaan saan nauttia ravintolaruuasta.

Aamu alkoi kahvikupilla ja mikä ihaninta aurinko paistoi. Lähdin lenkille ja nyt on mukava pikkuhiljaa laittautua iltaa varten. Raitis ulkoilma saa mielen virkeäksi. Ulkoilu on myös yksi asia joka vaikuttaa ruokaan. Ruoka maistuu paremmalta kun ihminen liikkuu ja ulkoilee. Kaikkien olisi hyvä muistaa perussääntö elämälle, Nuku hyvin ja tarpeeksi pitkään, liiku ja syö säännöllisesti ja terveellisesti. Minusta listaan olisi hyvä lisätä myös veden juonti. (Yritän illalla muistaa juoda myös vettä..)

Toinen itselleni mieleinen nautintoaine ruuan lisäksi on viini. Nämä kaksi kuuluvat mielestäni erottamattomasti yhteen. Hyvä ruoka ja sen kanssa hyvä viini... Aaaah, onko mitään parempaa.
Itse opin viiniä juomaan nimenomaan ruuan kanssa. On ihanaa kokea elämys omassa suussa, laitat suuhusi palan pehmeää täydellistä sisäfilettä ja otat päälle huikan hyvää punaviiniä. Kun löydät toisilleen sopivan ruuan ja viinin on ruokanautinto täydellinen! Tässä tietysti auttaa ravintolan henkilökunta, ja yleensä he mielellään kertovat viineistä kun vain asiakas uskaltautuu kysymään. Kotona voi myös herkutella ja käydä ostamassa hyvän viinin, viikonlopun herkkuruuan kaveriksi. Alkon myyjiin olen erittäin tyytyväinen! Itse olen saanut todella hyvää palvelua ja olen löytänyt ihania uusia makuelämyksiä.

Näillä makuhermoja kutkuttavilla mietteillä toivotan kaikille oikein mukavaa viikonloppua ja Naistenpäivää!!


-Hanna

 
 
Tässä kuva mun illan ruuasta. Hyvää oli!

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Hannan Remoulade

Majoneesi:

2dl Öljyä
2 Kananmunan keltuaista
1 tl Sitruunan mehua
½ tl Yrttisuolaa tai Suolaa
1 tl Sinappia
1 tl Sokeria


Yhdistä ja sekoita kaikki muut aineet paitsi öljy.
Lisää öljy vähitellen ohuena nauhana, voimakkaasti sekoittaen.

Lisää majoneesin joukkoon:

½-1 prk Kermaviiliä
2 rkl hienonnettua Persiljaa
2 rkl hienonnettua Ruohosipulia
1 Maustekurkku
1 rkl Kapriksia

Pilko maustekurkku-"pötkö" pieniksi kuutioiksi ja pilko kaprikset myös pieneksi.
Sekoita kaikki ainekset majoneesin joukkoon ja tarkista maku.

Anna maustua ainakin 5 minuuttia ennen tarjoilua.

Hannan Katkarapu-Herkku

2:lle

10 kpl Jättikatkarapua (jos on jäisiä, sulata ennen käyttöä)
10 kpl Taateleita (kivettömiä)
1 paketti Pekonia



Poista katkaravuista pyrstö.

Ota aina yksi katkarapu ja yksi taateli ja rullaa ympärille pekoni.

Laita uunivuokaan ja paista 200 asteella noin 10 minuuttia, tai kunnes pekoni on kauniin värinen.

Tarjoile lämpimänä alkupalana tai tapaksena. Nämä voit valmistaa myös grillissä.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Hannan Lihapullat

5:lle

700 g Naudan Jauhelihaa
n.8 cm pala "eilistä" Patonkia
1 dl Kermaa
1 dl Maustamatonta Jugurttia
1 Sipuli
1 Kananmuna
1 Chilipalko
2 rkl Soijaa
1 tl Mustapippuria rouhittuna
2 tl Paprikajauhetta
1 tl Inkiväärijauhetta
½-1 Limen mehu
1-2 Valkosipulin kynttä
1 nippu Persiljaa


Ota iso kulho. "Nypi" patonki kulhoon. Laita joukkoon kerma ja jugurtti. Lisää hienonnettu sipuli, valkosipulin kynnet, soija, limen mehu ja kuivat mausteet.
Leikkaa chili pitkittäis suunnassa ja poista siemenet. Pilko hienoksi. Pese kädet tämän jälkeen erittäin hyvin ja vältä koskemasta silmiin ja vältä kosketusta rikkinäiseen ihoon. Lisää myös hienonnettu chili kulhoon ja sekoita. Lisää hienonnettu persilja.

Lisää jauheliha ja tee tasainen taikina. Lisää vielä kananmuna ja sekoita.

Muotoile reilun kokoisiksi lihapulliksi ja paista uunissa.

Keskitasolla, 200 astetta ja noin 25 minuuttia.

Tarjoile napostelukasvisten kanssa, ranskalaisten tai muusin kanssa.

Lohturuokaa

Meillä on ollut tällä viikolla lapset ja kaikenlaista on sattunut ja tapahtunut. Vauhtia ja vipinää on ollut oikein urakalla. Perheen arki on hektistä ja välillä pikku haavereiltakaan ei voi välttyä.
On oltu kipeänä ja juostu lääkärissä, niin nuorimmaisen kuin vanhimmankin kanssa. Lisäksi muutama lisälyönti sydämeen tuli kun keskimmäinen sai koulussa aivotäräyksen, onneksi siitäkin selvittiin säikähdyksellä.

Siitä sainkin ajatuksen, että ruoka on yksi niistä asioista joka saa ajatukset mukavampiin asioihin. Ruokailu ja ruoka on kokonaisvaltainen hyvänolon tuoja. Kun ruoka maistuu hyvälle, näyttää kivalta ja on mieleistä se varmasti myös lohduttaa.
Vaikka perheiden arjessa on kiirettä (työt, koulut, päiväkodit, harrastukset) voi ja pitää välillä pysähtyä ja nauttia hyvästä ruuasta. Kysyä lapsilta ja kumppanilta, mikä olisi mieluinen ruoka ja valmistaa ruokaa toiveiden mukaan. Jos tulee eri toiveita voi arkiviikon ruokalistan laatia niin että joka päivä syödään jonkun lempiruokaa. Pitäkää arkena kiva "meidän perheen toiveiden- teemaviikko". Vielä kun ottaa lapset mukaan ruuanvalmistukseen ja pöydän kattamiseen maistuu ruokakin paremmalle. Jokainen kantaa kortensa ruuanvalmistukseen, eikä se jää vain toisen vanhemman vastuulle.

Meillä arkiviikon toiveruokia on yleensä kala, makaroonilaatikko, lihapullat ja välillä hemmotellaan ja herkutellaan niin, että perunalisäkkeenä on ranskanperunat.

Hyvä ruoka ei myöskään tarkoita pelkästään hampurilaisia ja pizzaa, mutta kun nekin valmistaa itse ja hieman tarkemmin valikoi täytteet ja käyttää lisänä tuoreita kasviksia on nuokin ruuat ehdottomasti hyviä lohturuokia. Lohturuoka voi siis olla myös terveellistä, lohturuoka on siis juuri sitä mitä itse haluat.

Seuraavat ohjeet meidän perheessä valmistettiin tavallisena ja tylsänä arkiviikkona tuomaan hyvää mieltä ja piristystä.
Mukavaa loppuviikkoa ja pidetään huolta rakkaistamme.

Kuvana on vanhasta isoäidin aikaisesta keittokirjasta resepti, joka pisti silmään nimensä takia. -Olikohan tämä sen ajan lohturuoka?



-Hanna

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Sunnuntain suuret mietteet

Päähäni on yönaikana ja viime päivinä tullut kaikenlaisia mietteitä. Lähinnä miten ja minkälaista palautetta annan itse ja minkälaista palautetta ympärilläni olevat antavat minulle? Olemmeko samanarvoisia mielipiteiden antamisen suhteen? Onko meillä oikeus sanoa mitä vaan, vai pitääkö miettiä mitä sanoa?

Mitä enemmän asiaa mietin, olen varmempi siitä asiasta, että tämä liittyy myös ihmisten väliseen kateuteen. -Kateus, suomalaisten peruspahe (mikä ihmeen peruspahe??). Kateus ei vain ole, se ilmenee palautteen kannalta monenlaisena. Sen voi ilmaista suoraan, sen voi huomioida rivien välistä, mutta ehkä ärsyttävintä se on piikittelevänä ja huumoriksi puettuna. Se on pahatuuli ja negatiivisuus joka leviää ympärillä oleviin ihmisiin. Kateus on myös osaltaan rinnastettavissa stereotypioihin. Kateellinen ihminen ei edes muista mistä kaikki alkoi vaan se muuttaa sen olotilaksi. Kateellinen ihminen kuitenkin haluaa myös itse erilaisia asioita ja odottaa itse muilta positiivista palautetta ja huomiota. -Kyllä!! Huomiota!! Kateellinen ihminen on erittäin huomionkipeä. Hän on tyytymätön omaan elämäänsä, vertaamalla itseään kaikenaikaa muihin, vaikka voisi nauttia omassa elämässä tapahtumista asioista. Kukaanhan ei ihmisen perusluonnetta pysty muuttamaan, mutta negaatioista puhuminen ja niiden viljely ei auta ketään. Pikkuhiljaa mukavista asioista puhuminen ja nauttiminen kuitenkin auttaa ja huomaat voivasi itsekin paremmin.

Minulle usein paras tapa on pitää suuni kiinni ja miettiä hetken mitä aion sanoa, vai jätänkö asian sanomatta. (Usein huonolla menestyksellä..) -Mielipidevapauteen pätee mielestäni sama asia. Erityisesti me "aikuiset", olemme menneet "sekaisin", kun meillä on lupa kommentoida ja huudella kaikki mitä sylki suuhun tuo. Jos joku yrittää toppuutella, otetaan esiin "huumori kortti". -Etkö vitsiä ymmärrä? Tai perustellaan, että kaikilla on oikeus sanoa mielipiteensä.

Mikä sitten on rakentavaa palautetta? -Omasta mielestäni kannattaa miettiä, mitä on itse valmis ottamaan vastaan muilta. Eikä kannata tyrmätä ja lytätä toisen ideoita ja asioita vain olemalla kateellinen hänelle. Myös palautetta vastaanottavan on muistettava, että palaute voi olla joko negatiivista tai positiivista. -Kaikki eivät tykkää kaikesta, eikä kaikkien tarvitse olla samaa mieltä asioista.
Palautteen antamisessa hyvä ohje on se, että pystyy perustelemaan palautteen. -Pelkkä, "Tosi huono", "ruma" tai "yäk", ei riitä, vaikka se palautetta onkin. Kun kysytään, miksi? Ja osaat vastata siihen, niin silloin voidaan puhua palautteesta.

Miksi sitten toisilla on oikeus ja lupa olla negatiivisia ja jollain toisilla positiivisia? Jotkut ikään kuin saavat luvan puuttua ja kommentoida toisten tekemisiin.. -Kyllähän sä tiedät, se nyt vaan on sellainen. (Millainen? Miksi kaikilla ei ole sama oikeus?)
Tai, -Hei etkö sä tiedä, se on tosi merkittävässä työssä ja kouluttanut itseään vaikka kuinka paljon. Ethän sä voi olla sen kanssa eri mieltä.
Tai, -Se on vaan niin aikuismainen ikäisekseen ja niin kypsä... (Vaikka ei olisi todellisuudessa kokenut juuri mitään. Miten silloin voi arvostella muita?)

Kaikenlaista sitä kotiäidin päässä liikkuu sunnuntaisin...
Muistakaa kommentoida ja antaa palautetta ja antakaa sitä välillä kasvotustenkin.

Itsekin pienin askelin kohti rakentavampaa palautteen antamista..

Mukavaa sunnuntaita! :)

-Hanna